Juhani jee
16 päivää Kaliforniassa (previously: WC-Äijät Kaakkois-Asiassa)

Taydellinen lista asioista, jotka olen tehnyt tanaan; 15.1.09

Herasin ja nautin aamiaisen.

Kahlasin meressa yli viisi kilometria etsien hienoja simpukoita ja kotiloita.

Kavin etsimassa toissailtaisesta rantaravintolasta sinne unohtamiani, Bangkokista ostamiani syomapuikkoja, silla niista oli lyhyessa ajassa tullut minulle kovin rakkaat. Loysin puikot.

Katselin hiekalla maaten tasan puoli tuntia, kuinka pienenpienet ravut pyorittelivat sannasta palloja. Valilla siirtelin palloja rapujen apuna tikulla, mutta ne eivat liiemmin valittaneet kadenojennuksesta.

Soin vahan lisaa ja pohdin samalla kirjan aarella, onko Ilkka Remeksen valmiiksi melko maltillinen arvostus kohdillaan vai hiukan ylakantissa.

Ps. Tajusin hiukan viiveella maininneeni tan hienon saaren nimen aiemmassa postauksessa. Sit tuli ystavilta noottia et teidan saarihan on toiseksi suurin Thaimaassa, ela juksaa et se on joku pieni paikka jossa on vaan vahan porukkaa. No, nailla kahdella saarella on vaan sama nimi. Ja ei taa mun mehusteluista huolimatta mikaan The Beach -tyyppinen paikka sentaan ole. On taa (kuulemma)  jossain matkaoppaassakin mainittu, mut tallaiseen eristaytyneisyyteen kai riittaa ettei Lonely Planet sano mitaan. Tanne nayttais tulevan paivassa kymmenkunta ihmista ja lahtee saman verran pois. Kivaa eniveis!

Advertisements

Yksi vastaus to “Taydellinen lista asioista, jotka olen tehnyt tanaan; 15.1.09”

  1. Sulla pitäis ehkä olla Erlend Loen L saarilukemisena.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: