Juhani jee
16 päivää Kaliforniassa (previously: WC-Äijät Kaakkois-Asiassa)

Tam
19

Enpä ehtinyt juuri kirjoittelemaan, mutta omienkin ici-wanhuudenpäivien varalle tässäpä reissun ohjelma. Tämä ei siis ole mikään kirjallinen suoritus vaan puhdas listaus joistain tapahtumista.

11.1. Lento Miamiin, bussi Fort Lauderdaleen. Viileää kuin Suomessa elokuun lopussa. Leffateatterissakin oli kylmä (Youth in Revolt).

12.1. Ford Focus alle ja Miamiin, shoppailua Lincoln Roadilla ja ajelua ympäri kaupunkia. Denny’s aamiaisineen teki vaikutuksen Sallaan. Illalla reissun ikimuistoisimpia hetkiä Key Biscaynessa kun löysimme Jimbo’s-nimiseen kulttipaikkaan, joka oli menossa nurin tulipalon vuoksi. Omistaja veti viskipatteria litran kertsimukista.

13.1. Autoreissu West Palm Beachille, Boca Ratoniin ja Delrayhin. Sää alkoi olla yli 20 celsiuksen. Kävimme suolla ajelemassa kantosiipialuksella alligaattorien seassa. Niitä nähtiin toistakymmentä ihan läheltä, vapaana kaislikon reunassa.

14.1. Seiskalta ylös ja autolla neljä tuntia pohjoiseen Orlandoon. Universalin teemapuistot ja takasin. Jaws, Jurassic Park, Spider-Man 3D ja silleesti. Kohta valmistuu Harry Potter. Hirveesti poliiseja motarilla ja 30 dollaria tietulleihin. Normilämpimät kelit.

15.1. Tsillailua South Beachilla ja Visa nollille Aventura Mallilla. Urban Outfitters sydän.

16.1. Kohti Key Westiä. Snorklausreissu Key Largon riutoilla eka, kova aallokko ja henkihieveri. Ite West oli aika kova tontti, nähtiin miesstrippareita, drag-miehiä ja häät.

17.1. Paluu Kiipparista ja elämämme eka drive-in-leffa! Up in the Air, oli hyvä ja saa Oscareita. Alue oli vähempivaraisten seutua, huoltoasemamyyjät asui luodinkestävässä kopissa.

18.1. Ajettuamme 1 800 kilometriä viikon aikana lähdimme palauttamaan autoa vuokraamoon. Alle minuutti hotellilta lähdön jälkeen kolaroimme. Toinen auto tuli vasemmalta eteen ja sai maistaa meidän keulaa. Hän meni ruttuun. Kukaan ei kuollut ja vakuutus maksoi menot. Poliisi sanoi että sen toisen vika. Samaa mieltä.

19.1. Kotona. Kuvat Facebookissa lähtee tästä.

Tam
11

Tänään starttaa Sallan ja Juhanin äkkilähtöreissu Miamiin (todennäköisemmin itse asiassa naapurissa olevaan Fort Lauderdaleen).

Tänne tullee lyhyitä kuulumisia kahdeksan päivän pyrähdykseltä. Ny on kello 4.45 ja vartin päästä lähtään lentokentälle.

Lok
14

Vikat kuvat.

Lok
13

Vielä toinen postaus heti edellisen perään. Joku saattaa kysyä jotain näistä, joten vastaan jo etukäteen.

1) Millaiset säät siellä oli?

Koko ajan paistoi aurinko. 20–28 astetta.

2) Ovatko jenkit niin tyhmiä kuin eurooppalaiset kuvittelevat?

Vaikea sanoa Kalifornian perusteella. Tapasin vain pari urpoa, pääsääntöisesti kaikki olivat ystävällisiä ja fiksuja. Ihmiset aloittavat aitoja keskusteluja vieraiden kanssa ja ovat siten mielestäni mukavampia kuin esimerkiksi suomalaiset. Tämä pätee niin busseissa kuin yökerhoissa.

3) Mikä oli paras kohta reissussa?

Autolla ajaminen oli mielettömän hienoa.

Ajoin yhteensä 38 tuntia, joiden aikana matkaa kertyi 1 805 mailia eli päälle 2 900 kilometriä. Mistään en saanut niin suuria kiksejä kuin hyvästä biisistä öisessä erämaassa tai aurinkoisella merta reunustavalla vuoristotiellä.

Ainakin itseltä usein unothuu Jenkkien suhteen, että siellä on maailman kauneimpia luontoalueita siinä missä muuallakin maailmassa.

4) Mitä muuta hienoa siellä oli?

Radio. Kuuntelin radiota niin ikään kymmeniä tunteja. Sitä kautta sai ihan erilaisen kuvan jenkkikulttuurista kuin pelkästään liberaalia nettiä tai etelän mediaa seuraamalla. Kuuntelin pelkästään kiihkokristillisiä kanavia yhden työpäivän verran. Opin tunnistamaan ne siitä, että juontajat pyytävät kuulijoita antamaan rahansa pois.

Tärkeimpänä kuitenkin itselleni uudet poppibiisit, joita en tuntenut, kun en Suomessa radiota kuuntele. I Gotta Feeling! Hotel Room Service!

Lopetan sitaattiin sandiegolaisen hostellin seinältä. Tämän mukaan Juhani oli tällä reissulla turisti–matkailija suhteessa 80–20.

”A traveller sees what he sees.

A tourist sees what he has come to see.”

Lok
13

Kävin vikana iltana katsomassa keskivertoa kekseliäämmän komedian, Ricky Gervais’n käsikirjoittaman ja ohjaaman Invention of Lyingin.

Elokuvassa ihminen on lajina täydellisen kykenemätön valehtelemaan. Toiminnolle ei ole edes sanaa. Kunnes päähenkilö (Gervais) onnistuu historian ensimmäisenä puhumaan paskaa. Seuraa hassuja tapahtumia, kun kukaan ei tule ajatelleeksi, että joku osaisi valehdella.

Kas näin, spoilerivaroitus:

”Tule, kaunis nainen, pakko harrastaa heti seksiä TAI TULEE MAAILMANLOPPU.”

”[Täysin hysteerisenä:] Voi ei! – – [Paniikkinen itku kurkussa:] Onko meillä aikaa mennä motelliin? Pitääkö aloittaa tässä?”

Saattaa kuulostaa kornilta, mutta Gervais osaa kirjoittaa ja näytellä. Elokuvasta muotoutuu myös amerikkalaismarkkinat huomioon ottaen poikkeuksellisen tyly, joskaan ei kauhean syvällinen kannanotto kristillisestä uskonnosta. Elokuvan rakenne on myös freesi, siitä puuttuu pakollinen vaihe, jossa päähenkilö joutuu vastuuseen teoistaan ja hänen rakkautensa kohde suuttuu.

Mutta se leffasta. Koetin myös käydä vilkaisemassa julkkisten asuntoja. Onnistuin pyörimään vain Paris Hiltonin portilla. Leonardo DiCaprion pihalle ajamisen esti iso biletarvikkeita kuljettanut rekka, ja Madonnan sekä Tom Cruisen asuntojen osoitteet oli jollain rahasopimuksella pyyhitty mun navigaattorista.

Nyt olen lennolla New Yorkiin. Huomaa heti, että koneessa on maailman tylyimmäksi kehutun kaupungin asukkaita.

Jouduin jo ennen penkille istuutumistani riitaan seitsemänkymppisen pariskunnan kanssa. He olivat täyttäneet megalaukuillaan käsimatkatavaratilan, ja kun koetin sujauttaa omaa suklaarasian kokoista veskaani sisään, niin tuli huudit niskaan. Ilmeisesti rypistin naisen villevallattomanvihreää takkia.

Oli miten oli, nyt on reissu takana. Laitan vikat kuvat Facebookiin, kun saan kotona käyttöön sopivan piuhan.

Lok
12

Olin aamulla jo kymmenen maissa Tijuanassa, siis Meksikon puolella. Maisema ja ihmiset muuttuivat rajalla.

Jenkeissä minulta kerjäsi rahaa heppu, jonka chihuahualla oli vaaleanpunainen takki. Tijuanassa jokainen mies näytti elokuvatyyliseltä rikolliselta mustine huiveineen, wifebeattereineen ja sänkipartoineen. (Tämä siis kertoo enemmän elokuvista kuin näistä ihmisistä.)

Olo oli kuin Aasiassa: olin ainoa valkoihoinen näköpiirissä. Muutenkin seutu oli aika autiota, ihmiset varmaan nukkuivat lauantain jäljiltä.

Matkaopas (huhtikuulta 2009) antoi toisenkin syyn valkoisten naamojen vähyydelle:

”A recent spate of violent kidnappings and fatal shootouts has turned once-bustling tourist areas into near ghost towns.”

Myös reppumatkailijoiden keskuudessa tuntuu leviävän sana, että huumekauppansa ja ihmissalakuljetuksensa vuoksi Tijuana on nykyään vaarallisuudessa verrattavissa Kolumbiaan.

Livenä kaupunki tuntui melko turvalliselta. Sellaiseksi sitä kuvailivat myös Hostellin työntekijät ja jotkin sandiegolaiset (toisaalta osa syyllisti suunnitelmastani mennä yksin).

Minun silmääni mitään erikoista matkailijoiden suosimilla alueilla tai sivukaduilla ei tapahtunut. Matkaoppaankin mukaan

interpid tourists, who avoid flashy jewelry will find fantastic dining experiences, great cultural attractions and an otherwise welcoming populace”.

Kiertelin kaupunkia muutaman tunnin ja kilometrin, söin paikallisia quesadilloja ja vierailin museossa. Iltapäivästä muitakin turisteja ilmaantui tonteille, ja rihkamakojut alkoivat pauhata.

Reissun jälkeen ajoin rantakaupunkien La Jollan ja Oceansiden kautta takaisin LA:han. Nyt olen siis turvallisesti hostellissa.

Se tuntuu hyvältä Wikipedian jälkeen: Tijuanassa tapetaan keskimäärin 2,3 ihmistä päivässä.

Lok
11

Ajoin tänään 520 kilometriä Vegasista San Diegoon pysähtymättä kertaakaan.

San Diego — maan lounaisnurkassa 20 kilometriä Meksikon rajalta – on reissun kaupungeista ehkä kivoin vastaantulleista. Eurooppalaistyylinen rakenne, kävelykatuja, satama, baarikeskittymä, kaikkialle pääsee kävellen. Mukavia ihmisiä ja herkullista ruokaa.

(Ruoasta puheenollen, täällä osaavat. Olen syönyt kahdessa viikossa yhden heikohkon aterian. Kaikki muu on ollut erinomaista. Kaikki. Erinomaista. Siksi ne on kookkaita.)

Nyt on kovat kämppikset pykälässä. Colby ja David, 20-vuotiaat paikalliset merijalkaväen kundit. He ovat lähdössä helmikuussa sotimaan Afganistaniin.

Colby ja David vihaavat homoja (”You are not gay, are you? Just putting it out there.”) , Obamaa (”He is liberal!”) ja sosialismia, joka ”vie rahat keksiluokalta”.

Silti tuntuu, että heidän olisi kovin vaivalloista ajatella mitenkään toisin. Näin David ja Colby on kasvatettu.

Kerroin heille Suomen menosta. David oli myyty, Colby ei voinut uskoa, että systeemi voisi toimia.

Näitä selittäessään David söi kasvuhormoneja ja Colby lauloi laulua, joka alkaa ”When I was young, mama told me – –”.

Kauniita unia. Huomenna Mehiko.

Lok
10

Ei täältä saa mitään tunnelmia kirjoitettua, kun se vaatisi keskittymistä, ja tämä kone ilmaantuu näkyviin aina vasta nukkumaan mennessä. Päivän tapahtumat kuitenkin (tää blogi on mulle myös vähän niin kuin muistilista vanhuuspäiville):

  • Lensin pienkoneella Grand Canyonissa
  • Kävin parissa pikavihkikappelissa vertailemassa hintoja (Sallan ainoa tätä matkaani kohden esittämä nöyrä toive oli, että en menisi Vegasissa naimisiin)
  • Kävin hostelliporukalla viidellä eri kasinolla kaljoittelemassa

Parista ohjelmanumerosta huolimatta reissun rennoin päivä, ei tarvinnut juoksennella. Mitä nyt tämä asuinalue eli Fremont Street on vähän kuumottava.

Tarkemmin ottaen tämä on matkaoppaan mukaan kaupungin vaarallisin katu (mikä ei toki Las Vegasissa tarkoita kovin vaarallista).

Eilen kävellessä bussipysäkille ja takaisin neljä eri ihmistä tarjosi huumeita. Tänään saldo puolittui, mutta kyllä jengi oli yhä hyvin hengessä mukana. Eräänkin hampaattoman miehen sylkeä sain silmääni. Ambulansseja ja poliisiautoja on näkynyt muutamia, samoin ihmisiä käsiraudoissa.

Aamulla lähden täältä kuitenkin pois, joten ei huolta. Enää pari päivää ja sit kotio. Ikävä on, joten maistuu.

Enää jäljellä San Diego, sieltä päiväreissu Meksikoon, ja vikaviimeinen päivä sit vielä LA:ssa. Palaillaan näihin.

Lok
09

Tänään ajoin autiomaan halki Vegasiin.

Hävisin MGM Grand -kasinolla Texas Houldemissa 50 taalaa. Voitollakin olin, mutta parin tunnin väännön jälkeen kaikki meni.

Drinkit sentäs virtasi ilmatteeksi. Muutenkaan ei tullu masista, puitteet auttaa.

Huomenna pienkoneella Grand Canyonille. Reissu on kohta lopussa.

Tarkemmat Vegas-tunnelmat myöhemmin. Tää on jännä tontti.

Kello on 3.04. Eli tänään oli eilen.

Lok
08

Olin tänään Conanin nauhoituksissa. !.

Hankin liput vaikeimman kautta, vaikka ne olisi saanut vaivattakin. Olin jo 7.45 Universalin tonteilla palloilemassa jonon neljäntenä. Kymmeneltä, kun ilmaislippuja alettiin jakamaan, paikalla oli vasta 25 ihmistä.

Lippuja riitti helposti kaikille.

Nauhoitukset alkoivat viideltä, joten ajelin väliajan ympäri kaupunkia jos toistakin. Kävin muun muassa legendaarisella brändiostoskadulla Rodeo Drivella (Jimmy Choo, Louis Vuitton jne.) ja syömässä aitoja meksikolaistacoja San Fernandon laaksossa. Siellä tehdään 95 prosenttia amerikkalaisesta pornosta.

Opin Conan-jonotusseuraltani uuden asian: näytän kuulemma The Strokesin laulajalta Julian Casablancasilta. Itse shou oli todella maukas, mutta siitä ei ole oikein mitään kummempaa kerrottavaa: kaikki oli tarkalleen sellaista, kuin voisi kuvitella.

Hemmetin hauskaa oli, kyllä ne läpät naurattaa irlissä vielä tavallista enemmän.

Päävieraana oli Jason Bateman, jonka satuin onneksi tietämään mm. komediasarja Arrested Developmentista ja lempielokuvastani Hancockista. Hän on törkeän hauska ja fiksu tyyppi.

Muissa vieraissa ei ollut niin hurraamista. Joku 17-kesäinen tuulitunnelitar ja paikallinen kantristarba.

Nyt alkaa jonkin sortin pub crawl, lähdemme kiertämään lähiökapakoita. Ei passaa olla myöhään, sillä ajan huomenna Vegasiin.

Ps. Ajaminen on täällä kyllä oma taitonsa. Moni hostellitoveri ei ole vuokrannut autoa, kun ei uskalla lähteä 8+8-kaistaisille teille.Vaikka itse olen hyvin rohkea, on vastaan tullut pari naarmuriskitilannetta, kun on pitänyt kasin ruuhkassa yhtä aikaa selata radiokanavia, näppäillä navigaattoria, lukea paperikarttaa, vaihtaa kaistaa ja ottaa samalla maisemista videokuvaa lukiessa tekstiviestiä.

Skarpannen.